Ilvesveikot on kehittänyt oman ansiomerkkijärjestelmänsä, jotta toiminassa kunnostautuneita voitaisiin muistaa asianmukaisella ja persoonallisella tavalla. Eri ansiomerkeistä ja -risteistä sekä Hopeailveksestä on olemassa Ilvesveikkojen hallituksen, Harmaan Ilveksen, pysyväisasiakirja vuodelta 1990, jossa on määritelty perusteet eri merkkien myöntämiselle. Muut tässä esiteltävät merkit ovat ajan myötä käyttöön otettuja ja niiden myöntämisperusteita on tähän avannut Eero Pehkonen. Ilvesveikkojen ansiomerkkien myöntämisestä päättää lippukunnanjohtaja, joka myös vastaa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten merkkien hakemisesta aktiivisille veikoille.
1. ANSIOMERKIT Kantopaikka: partiopaidan oikeassa taskulaskoksessa keskellä. 1.1. Pronssinen ansiomerkki
Voidaan myöntää lippukunnassa vähintään
vuoden toimineelle 12 vuotta täyttäneelle partiolaiselle, joka on
osallistunut säännöllisesti ja aktiivisesti Ilvesveikkojen toimintaan.
Ilvesveikot:
Muut:
1.2. Hopeinen ansiomerkki Voidaan myöntää lippukunnassa vähintään viisi vuotta toimineelle 15 vuotta täyttäneelle partiolaiselle, joka on osallistunut säännöllisesti ja aktiivisesti Ilvesveikkojen toimintaan. Ilvesveikot:
Muut:
2. ANSIORISTIT Kantopaikka: Partiopaidan vasemman taskun yläpuolella.
2.1. Hopeinen ansioristi
Ilvesveikot:
Muut:
Myönnetty seuraaville henkilöille: Jyrki Salmi (1991), MIkko Hörkkö (1991), Juhana Tulkki (1994), Heikki Hakala (1994), Heikki Karjalainen (1994), Eila Muhonen (1994), Perttu Ijäs (1996), Tapani Tulkki (1997), Risto Metsäniitty (1998), Martti Heinänen (2000), Sakari Leino (2000), Ville Salo (2003), Petri Sajari (2004), Mikael Wathén (2007), Eero Pehkonen (2007), Arttu Piipponen (2009), Putte Huima (2009). 2.2. Kultainen ansioristi Kultainen ansioristi voidaan myöntää partiojohtajalle poikkeuksellisen pitkään ja erityisen ansioituneesta toiminnasta lippukunnan hyväksi tai poikkeuksellisen pitkäaikaisesta toiminnasta erilaisissa ilvesveikkojen projekti- ja muissa johtajatehtävissä. Kultainen ansioristi voidaan myöntää myös Ilvesveikkojen kannatusyhdistyksen jäsenelle poikkeuksellisen pitkään kestäneestä huomattavan aktiivisesta lippukuntaa tukevasta toiminnasta. Tai ulkopuoliselle hänen Ilvesveikoille tekemästään erittäin huomattavasta lahjoituksesta tai yms. muuten lippukuntaa tukevasta teosta tai toiminnasta.
Ilvesveikot:
Muut:
Myönnetty seuraaville henkilöille: Paavo Aulio (1991), Niilo Hakonen (1994), Tapani Tulkki (2004), Heikki Karjalainen (2007).
3. HOPEAILVES
Merkki: Hopeailvekseen kuuluu nauhalaatta. Hopeailves voidaan myöntää lippukunnan tehtävissä esimerkillisesti useita vuosikymmeniä toimineelle ilvesveikkopersoonalle. Esityksen hopeailveksen myöntämisestä tekee hallitus ja päätöksen myöntämisestä Ilvesveikkojen kokous, jolloin kutsussa on mainittava asiasta. Ei myönnetty toistaiseksi.
4. ILVESVEIKKOJEN STANDAARI Myöntämisperusteita ei ole määritelty.
5. HAAMU-PLAKETIT Haamuplaketti on ansiomerkeistä poiketen enemmänkin todiste Ilvesveikkojen myöntästä arvonimestä. Tulla kutsutuksi kunniahaamuksi tai erikoishaamuksi onkin monen partiolaisen ja ei-partiolaisen pitkäaikainen haave.
Myönnetty seuraaville henkilöille: Olli Aulio (1994), Raimo
Ilaskivi (1994), Risto Metsäniitty (1994), Kari Rahkamo (1994), Juha
Sipilä (1994), Eva-Riitta Siitonen (2004). 5.2. Erikoishaamu-plaketti Erikoishaamu-plaketti voidaan myöntää partiolaiselle pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta toiminnasta Hiipivän Haamun hyväksi. Myönnetty seuraaville henkilöille: Perttu Ijäs (1994), Tapani Tulkki (1994), Ville Salo (2004), Lauri Kaski (2004), Eero Pehkonen (2009), Arttu Piipponen (2009), Heikki Salmikivi (2009), Arttu Talvitie (2009). 6. VELJESKUNTASORMUS Veljeskuntasormus on tunnustus pitkäaikaisesta toiminnasta Ilvesveikoissa. Pääsääntöisesti sormus hankitaa osto-oikeutta vastaan. Erityisistä syistä sormus voidaan myöntää ansiomerkkinä.
6.1. Osto-oikeus Osto-oikeus veljeskuntasormukseen voidaan myöntää pitkäaikaiselle täysi-ikäiselle ilvesveikolle, joka on aktiivisesti osallistunut lippukunnan toimintaan. Osto-oikeusvoidaan myöntää Ilvesveikolle, joka täyttää seuraavat kriteerit:
6.2. Ansiomerkkinä myönnettävä sormus Erityisistä syistä Veljeskuntasormus voidaan myöntää ansiomerkkinä. Tällöin katsotaan, että henkilö on osoittanut pitkään jatkuneella partiourallaan erityistä vaeltajahenkisyyttä ja osamista niiden partiotaitojen saralla, jotka ovat tehneet Ilvesveikoista merkittävän eräpartolippukunnan. Ansiomerkkeinä jaettavat Veljeskuntasormukset on numeroitu. |








